Jokai­sen hen­ki­lös­tö­joh­ta­jan, kon­sul­tin tai val­men­ta­jan graa­lin malja on löy­tää tut­ki­mus­tu­lok­sia ja evi­dens­siä siitä, että asian X kehit­tä­mi­nen vai­kut­taa yri­tyk­sen tulok­sen­te­ko­ky­vyn paran­tu­mi­seen. Var­sin­kin peh­mei­den ihmis­joh­ta­mis­tai­to­jen tär­key­den ilmaisu nume­roih­mis­ten kie­lellä on ainai­nen haaste. Saa­tat aja­tella: Sit­ten kun minulla olisi kon­kreet­ti­sia todis­teita, sit­ten sai­sin vakuu­tet­tua yri­tyk­sen joh­don puo­lel­leni. Oli­siko kel­lään hie­noja kuvia tai vakuut­ta­via tut­ki­mus­tu­lok­sia Power­point­tini tueksi?

Huo­maan ajoit­tain koke­vani vai­vaan­tu­nutta tun­netta vas­ta­tes­sani minulle esi­tet­tyyn kysy­myk­seen, joka ei tunnu minusta olen­nai­selta tai joka tun­tuu vie­vän kes­kus­te­lun (ken­ties tar­koi­tuk­sella) mää­rä­tyille rai­teille? Kysy­myk­sen taus­talla ovat yleensä kysy­jän olet­ta­mat, maa­il­man­kuva ja vas­tak­kai­na­set­te­lut, joi­hon ikään kuin imey­dyn yrit­täes­säni vas­tata sii­hen. Tämä­kin sinänsä jär­kevä kysy­mys, "Mikä tämän kehit­tä­mis­oh­jel­man takai­sin­mak­suaika on?", saa aikaan vähän vas­taa­van tun­teen.