Kestääkö johtajuusteoriasi kriittistä tarkastelua?

"Per­soo­nal­li­suus­piir­teet eivät ohjaa ihmis­ten ura­va­lin­toja" -artik­ke­lis­sani viit­taama tut­ki­mus­tu­los oli minulle hyvä muis­tu­tus siitä, että mie­lemme voi olla niin hal­tiois­saan psy­ko­lo­gi­sista teo­rioista ja mal­leista, ettemme edes halua ottaa vas­taan ris­ti­rii­taista tie­toa. Kie­tou­tu­nei­suus omiin teo­reet­ti­siin pre­fe­rens­sei­himme voi joh­taa sii­hen, että alamme kri­ti­soida pin­nal­li­sesti näke­myk­siä, jotka poik­kea­vat omas­tamme: "En pidä tuosta; asia ei mene noin". Jos oli­simme enem­män kiin­nos­tu­neita siitä, mitä koke­muk­sel­lista poh­jaa tai taus­talla ole­via olet­ta­mia vas­ten omat ja mui­den käsi­tyk­set ovat raken­tu­neet, mie­li­pi­teemme eivät vält­tä­mättä oli­si­kaan niin eri­lai­sia ja toi­sensa pois sulkevia.

Oma teo­reet­ti­nen "lem­pi­lap­seni" on viime vuo­sina ollut ajat­te­lun ja iden­ti­tee­tin kehi­tys aikui­suu­dessa. Minua haas­ta­tel­tiin taan­noin FAKTA-lehdessä (5/2010) ilmes­ty­nee­seen artik­ke­liin, jossa ker­ron Mie­len toimintalogiikat-profiilista (lataa pdf). Mitä syvem­min menin var­si­nai­seen tut­ki­mus­da­taan kyseistä mit­ta­ria kos­kien (kah­la­sin läpi yli 70 jour­na­lar­tik­ke­lia, ja 50 väi­tös­kir­jaa, joissa sitä oli käy­tetty), sitä vähem­män sel­keältä ja veden­pi­tä­vältä ulko­mais­ten kon­sult­tien tari­nat vai­kut­ti­vat (kts. Har­vard Busi­ness Review -artik­keli). Täl­lai­nen yhteen tee­maan, sen taus­toi­hin ja yhteyk­siin mui­hin asioi­hin perin­poh­jai­nen syven­ty­mi­nen on teh­nyt ajat­te­lus­tani jous­ta­vam­paa, koska olen oppi­nut suh­tau­tu­maan sen myötä teo­rioi­hin yli­pää­tän­sä­kin vähem­män vaka­vasti ja kes­kit­ty­mään kon­kre­ti­aan, jota teo­ria pyr­kii approksimoimaan. Valitettavan usein leadership-mallit ohjau­tu­vat teo­riasta käsin - kuin meni­si­vät perse edellä puuhun.

Ajat­te­lun kehit­ty­mi­sen myötä suh­tau­tu­mi­semme teo­rioi­hin ja mal­lei­hin todel­li­suu­desta myös kehit­tyy. Moniu­lot­tei­sesti reflek­toi­vat ihmi­set eivät usko "näin menes­tyt" -resep­tei­hin, joita johtamis- ja itsensä kehit­tä­mis­gu­rut meille kiteyt­tä­vät ja myy­vät. Jos esi­mer­kiksi luet FAKTA-lehdestä artik­ke­lin, jonka otsikko on, "Näin ete­net mie­len por­tailla", et osta tuota näke­mystä sel­lai­se­naan. Toi­mit­ta­jan otsik­ko­va­linta edel­li­sen artik­ke­liini ker­too itsea­siassa hyvin pal­jon mie­len toi­min­ta­lo­gii­koista. Emme voi vält­tää sitä, että kaikki mitä ihmi­sille sanomme, suo­dat­tuu hei­dän maa­il­man­ku­vansa tai  mie­len toi­min­ta­lo­giik­kansa läpi. Mei­dät "vää­ri­nym­mär­re­tään", halusim­mepa sitä tai emme. Mie­len komplek­si­suus vai­kut­taa sii­hen, min­kä­lai­sia tul­kin­toja asioista ja tapah­tu­mista teemme. Olet saat­ta­nut ehkä jos­kus kokea olleesi tilan­teessa, jossa ihmi­set ovat puhu­neet pin­nal­li­sen sisäl­lön tasolla ikään kuin samasta asiasta, mutta oikeasti he ovat olleet aivan eri "aal­lon pituu­della" keskenään.

Joh­to­pää­tös on paikka, jonka saa­vu­tat, kun väsyt ajattelemaan.

- Peter Rollins

Lopul­li­sen joh­to­pää­tök­sen avoi­meksi jät­tävä lähes­ty­mis­tapa ei tar­koita sitä, että hyl­käi­simme evi­dens­sin. Päin vas­toin, annamme evi­dens­sin ohjata mie­lemme teo­rian raken­ta­mis­pro­ses­sia. Hyvässä kriit­ti­sessä kes­kus­te­lussa ase­te­taan se, mitä ihmi­set väit­tä­vät (teke­vänsä), sitä vas­ten mitä he oikeasti teke­vät ja mitä todel­li­suu­dessa tapah­tuu. Vaikka jokai­sessa ajat­te­lu­ta­vassa on oma totuu­tensa, se ei ole kes­keistä - pointti on siinä, kuinka koko­nais­val­tai­nen esi­tetty "totuus" on, ja kes­tääkö se dia­lek­tista tutkiskelua/kritiikkiä.

Pala­tak­seni tuo­hon mie­len toi­min­ta­lo­gii­kat -mal­liin, se on vie­lä­kin paras tun­te­mani quick-and-dirty mene­telmä ihmi­sessä pii­le­vän joh­ta­juus­po­ten­ti­aa­lin tun­nis­ta­mi­seen. Se ei silti oikeuta loke­roi­maan tai mää­rit­tä­mään ihmi­siä. Kehi­tyk­sel­li­set tasot, joi­hin blo­gis­sani olen jos­kus vii­tan­nut eivät pyri kuvaa­maan ihmistä samassa mer­ki­tyk­sessä kuin esi­mer­kiksi per­soo­nal­li­suusp­sy­ko­lo­gi­set teo­riat tai kyvyk­kyys­tes­tit, vaan ne ker­to­vat tul­kin­nalle ja inter­ven­tioille avoi­mella tavalla vapausas­teen ja poten­ti­aa­lin, joka ihmi­sellä on ajat­te­lunsa ja käyt­täy­ty­mi­sensä muut­ta­mi­seen. Mene­tel­mien anta­mat tulok­set ovat aina vain hypo­tee­seja, jotka on syytä pyr­kiä kaa­ta­maan ja tar­ken­ta­maan vas­ta­hy­po­tee­seilla ihmistä haastatellessa.