Persoonallisuuspiirteet eivät ohjaa ihmisten uravalintoja

Viit­taan otsi­kolla tut­ki­muk­seen, jossa havait­tiin, että per­soo­nal­li­suus­piir­teet eivät ole yhtey­dessä nuor­ten ura­kiin­nos­tuk­siin tai -valin­toi­hin. Tut­ki­joi­den joh­to­pää­tös oli, että "per­soo­nal­li­suus­ky­se­lyi­den käyt­tä­mistä ura­va­lin­ta­pro­ses­sien tukena täy­tyy har­kita". Edel­li­nen tie­tysti lait­taa miet­ti­mään, missä mää­rin per­soo­nal­li­suus­piir­teillä voi­daan ennus­taa ihmis­ten sovel­tu­vuutta työ­teh­tä­viin yli­pää­tään, mitä käsit­te­lin edel­li­sessä kir­joi­tuk­ses­sani.

Mistä sit­ten ura­ke­hi­tys­tut­ki­muk­sessa nykyi­sin ollaan kiin­nos­tu­neita, jos ei ihmis­ten per­soo­nal­li­suus­piir­teistä? Artik­ke­lissa sanotaan:

"Pro­fes­sio­nal career deve­lop­ment theo­ries are being revi­sed and are grou­ped under the concepts of 'pro­fes­sio­nal matu­rity' (the capacity for making deci­sions on life in gene­ral and in par­ticu­lar on careers) and 'rele­vance' (the value that indi­vi­duals att­ri­bute to each of the roles they play in their lives)."

Kyse on hen­ki­lön amma­til­li­sesta kyp­syy­destä ja mää­rä­tyn ura­vaih­toeh­don rele­vant­tiu­desta oman elä­män roo­lien kan­nalta. Artik­ke­lissa sano­taan, että kah­della kol­mas­osalla nuo­rista ei har­mainta aavis­tus­ta­kaan siitä, mitä he läh­ti­si­vät opis­ke­le­maan. Sen sijaan, että nuo­ret tuossa iässä kyke­ni­si­vät teke­mään valin­tansa itseoh­jau­tu­vasti omasta arvo­maa­il­mas­taan käsin, hei­dän valin­taansa ohjaa kave­rei­den tai van­hem­pien odo­tuk­set ja mie­li­pi­teet. Jär­jes­tel­mämme vaa­tii nuo­ria teke­mään valin­nan, jota he eivät ole vielä kyp­siä teke­mään. Tästä näkö­kul­masta ope­tus­mi­nis­te­riön suo­ma­lai­siin haku­käy­tän­töi­hin par­hail­laan kaa­vai­le­mat muu­tok­set ovat oikean suun­tai­sia: Hae­taan vain tiet­tyyn tie­de­kun­taan, ei suo­raan mää­rät­tyyn oppiaineeseen.

Mitä rele­vant­tiu­teen tulee, uraoh­jauk­sen pää­paino tulisi olla kes­kus­te­lussa nuo­ren elä­mästä, ja siitä mikä heitä innos­taa. Aivan liian usein uracoaching-interaktio raken­tuu tes­taa­mi­sen ja piir­tei­den ympä­rille. Kun itse lukion päät­tö­luo­kalla kävin urap­sy­ko­lo­gin puheilla, tein kaksi tun­tia tes­tejä, joi­den tulos oli että olen hyvä vähän kai­kessa. Sit­ten lop­puaika meni siinä, että arvoimme kir­jasta tes­ti­tu­los­ten kanssa yhteen­so­pi­via ammat­teja: oli­siko tämä sopiva ammatti per­soo­nal­lesi, entäs tämä? Kun nyt jäl­keen­päin ajat­te­len amma­tin­va­lin­taani, muo­vau­tui pää­tös tuol­loin enem­män minulle tär­kei­den ihmis­ten näke­mys­ten kuin omien piir­tei­deni ohjaa­mana (seu­ra­sin erästä kave­riani parin vuo­den vii­veellä samaan lukioon, int­tiin ja yliopistoon).

Edel­li­seen on lisät­tävä, että tutus­tuin nii­hin opis­ke­lu­jeni ollessa lop­pusuo­ralla MBTI-menetelmään perus­tu­viin ura­va­lin­taop­pai­siin ja koin ne kiin­nos­ta­viksi. Nyt tässä elä­mäni ja kehi­tyk­seni vai­heessa, nii­den tar­joama näkö­kulma ei tunnu enää yhtä relevantilta.

Amma­til­li­set ste­reo­ty­piat ovat todellisia

Mie­les­täni ste­reo­tyyp­pi­set käsi­tyk­set ammat­tia­lo­jen edus­ta­jille tyy­pil­li­sistä per­soo­nal­li­suus­piir­teistä voi­vat pitää aivan hyvin paik­kansa. Lää­kä­rit suh­tau­tu­vat ihmi­siin ja työ­hönsä eri tavalla kuin esi­mer­kiksi insi­nöö­rit. Nämä aloille tyy­pil­li­set käyt­täy­ty­mis­mal­lit ovat seu­rausta siitä, että työ- ja opis­ke­lu­ym­pä­ristö muok­kaa­vat ihmis­ten suh­tau­tu­mista maa­il­maan. Per­soo­nal­li­suus ei ole staat­ti­nen vaan se muut­tuu - var­sin­kin nuo­rella iällä.

Voimme var­masti saada pal­jon evi­dens­siä amma­tin ja per­soo­nan väli­sestä yhtey­destä, mutta kyse on usein jäl­ki­kä­teen saa­dusta tie­dosta. Aiem­min mai­nit­se­mani tut­ki­mus tutki tätä yhteyttä ennen nuo­riin yli­opis­tossa koh­dis­tu­vaa sosi­aa­lis­ta­mis­pro­ses­sia. Myös uraoh­jauk­sessa on kyse siitä, mitä tapah­tuu ennen kou­lut­tau­tu­mista - ammat­ti­va­lin­taa ei ole vielä tehty. Mei­dän tulee kiin­nit­tää huo­miota sii­hen, missä kon­teks­tissa teemme väit­teitä amma­tin ja per­soo­nal­li­suus­piir­tei­den väli­sestä yhtey­destä. Vah­vis­ta­mamme ste­reo­ty­piat voi­vat keh­key­tyä itse­ään toteut­ta­viksi pro­fe­tioiksi. Haluam­meko ohjata nuo­ret hel­poim­malle polulle, jossa he eivät joudu koh­taa­maan eri­lai­suutta tai muita kehi­tyk­sel­li­siä haasteita?

Mitä mieltä sinä olet? Koetko piir­re­teo­reet­ti­sen tar­kas­te­lun mie­lek­kääksi tavaksi jäsen­tää omaa iden­ti­teet­tiäsi?