Johtajat kohtaavat työssään kahdenlaisia ongelmia. Osa ongelmia on luonteeltaan teknisiä tai rutiiniluonteisia, jolloin ongelma, tavoite ja ratkaisu ovat joko ennestään tunnettuja tai määritettävissä yksiselitteisesti. On myös ongelmia, jotka sisältävät ristiriitoja ja epävarmuutta, ja jonka kaltaisia organisaatiossa ei ole aiemmin kohdattu. Paitsi, että näihin vaikeasti jäsentyviin ongelmiin ei ole oikeaa ja väärää ratkaisua, myös siitä mikä todellinen ongelma on, voi olla eriäviä mielipiteitä.
Kohdatessaan vaikeasti-jäsentyviä haasteita, johtajat tukeutuvat ajattelutottumuksiinsa. Liiketoiminnan haasteet näyttävät erilaisilta riippuen siitä, mistä näkökulmasta ja ajattelutottumuksista käsin henkilö niitä tarkastelee. Monet muutokset epäonnistuvat, koska johtaja tarjoaa tilanteeseen teknistä ratkaisua, eikä ymmärrä oman viitekehyksensä ja uskomustensa roolia tilanteessa. Monimutkaisen maailman hahmottaminen edellyttää kehittyneitä strategisia ajattelutottumuksia.
